sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Paperiketju

Eilen päätin vihdoin ja viimein toteuttaa paperiketjun, johon sain idean töissä aikoja sitten, kun lapset semmoisia askartelivat.
Suikaleet joista lenkin on tehty, ovat valmista askartelusuikaletta, jotan minun ei tarvinnut muuta kuin pätkiä sopivan mittaisia paloja. Muuten koko systeemi on koottu kuten oikean kokoisetkin, liimaamalla lenkit ketjuksi (pinsettien apua unohtamatta).
Aikaahan tähän sai kyllä vierähtämään ainakin tunnin, mutta lopputulos on aika hauska.

Valmis keju päätyi tällä haavaa jouluiseen tunnelmaan lavastettuun vitriiniboksiini, jossa joulua tänä vuonna viettää pikkupanda-perhe.

Tosin tämä lavastus oli vähällä jäädä tekemättä ja joulumieli mennyttä, kun perheen tyttöä ei meinannut löytyä mistään.
Loppujen lopuksi Cherry löytyi ihan sieltä mistä pitikin, eli Pikkaraisten talosta, erään huoneen nurkasta, josta oli jo katsottu ja kopeloitu kahteen otteeseen sekä minun että mieheni toimesta.

1 kommentti: