perjantai 23. toukokuuta 2014

Cranberry Punametsä

Cali ei kuulostanut kovinkaan kivalta, ja kun siskon nimi on Cherry (Kirsikka), niin Cranberry (Karpalo) sopii loistavasti. en kuitenkaan viitsinyt kääntää nimiä, sillä ne eivät oikein ole suomeksi mitenkään hyvänkuuloiset.

Cranberry tykkää roikkua siskonsa mukana, mutta viihtyy myös ikäistensä seurassa.

Cherry Punametsä

Cherryn toinen nimivaihtoehto olisi ollut Frances, mutta Cherry sopii mielestäni paremmin. (Liekö syynä punaiset vaatteet???)

Cherry on musiikillisesti lahjakas, hän soittaa pianoa sekä huilua, ja hänet tulemmekin varmaan näkemään usein musiikkihuoneessa.

Shiraz Punametsä

Äidille oli toisena nimiehdotuksena Fliss, mutta minusta se oli aikas tylsä. Shiraz puolestaan on mukavan erikoinen.

Shiraz liittynee rouvien ompeluseuraan...

Merlot Punametsä

Perheen isä Merlot olikin perheestä ainoa, jolla oli sama nimi kahdessa eri lähteessä joista etsin.
Perheen sukunimeksikin tarjottiin Robinsonia sekä Redwoodia, joista päätin käyttää viimeistä, tosin suomennettuna, koska se kuulosti kivemmalta.

Luulen että Merlotissa on puuhastelijan vikaa, hän ainakin näyttää siltä että tykkää suunnitella ja toteuttaa erilaisia projekteja...
Ammatiltaan hän onkin maanmittaus-insinööri.

torstai 22. toukokuuta 2014

Pohdiskelua

Kokeilin huvikseni kuinka monta asukasta mahtuu terassille...
Päivittelin juuri tunnisteita, ja totesin, että muutamat (siis ihan ensimmäiset) esittelyt kaipaavat parempia kuvia, kuin mitä vanhalla kamerallani olen ottanut. Aion kuitenkin säilyttää myös alkuperäiset kuvat, ihan vaan muistona.
Mutta näitä parannuksia teen sitten joskus kun kuvailuintoa riittää....

Ajattelin tässä hieman kertoa aiemmin mainitsemastani tornista, joka on suunnitteilla.
Torni tulisi siis talon katolle, ja se olisi kaksi kerroksinen, sillä yksikerroksisena se ei oikein näyttäisi tornilta.
Torni avautuisi samalla tavalla kuin muukin talo, mutta olisi leveydeltään vain yhden huoneen verran per puolisko, eli yhteensä olisi tulossa neljä uutta huonetta. Tapetti-ideoitakin minulla muutama jo on...
Sijoituskohta katolla on vielä vähän mysteeri, mutta ehkä sekin selkiytyy, kun saa palaset ja hökötyksen kasattua.

Kultapanda perhe

Viime perjantaina tilaamani söpöläiset saapuivat viimein tänään, ja pelastivat torstaipäiväni!!!

BR:n ilmainen toimitus houkuteli minut tilaamaan tämän jo kauan haluamani perheen , ja onhan siitä jo monta kuukautta aikaa, kun olen viimeksi mitään ostannut...

Minua viehättävät jotenkin nämä pörröhäntäiset villieläimet, ja erikoisen kokoonpanonsa vuoksi tämä perhe oli saatava.

Lisää maalailua

Maanantai-iltana teippasin ja maalasin vielä viimeiset ikkunanpielet sillä erää.

Teippejä poistaessa kävi kuitenkin pikku vahinko, kun osa kivijalasta lähti teippauksen mukana. Liekö ollut huonosti lakattu siitä kohtaa.

 No, ihan kivaltahan tuokin näyttää, joten olkoot.


 Lisäksi liimailin loput tikut viimeiseen osaan, mutta eipä niistä paljon iloa irronnut.



Eilen illalla kuitenkin löysin Prismasta tikkuja (200kpl/pussi), joten luulisin saavani loputkin ikkunoista valmiiksi piakkoin...

tiistai 20. toukokuuta 2014

Ruukkukasveja

Punaiseen ruukkuun tuli tämmöinen
Minulla oli Pikkaraisten talon sisustuksen suhteen tuottelias viikonloppu, jonka aikana sain valmiiksi myös pari ruukkukasvia, muun homman lomassa.

Kasvit on tehty rautalangasta, joka on teipattu maalarinteipin väliin. Sitten läpyskät on leikattu halutun muotoisiksi ja maalattu akryylimaaleilla.

Ruukkuun laittaminen on toteutettu kuumaliimalla - kuinkas muutenkaan.



Mitään oikeaa lajiketta nuo eivät tietääkseni ole, enkä sellaista lopputulosta edes tavoitellut, mutta jos joku osaa näille jonkin lajin kertoa, niin siitä vaan! 

Loppuun vielä pahoittelut, etten ole mitään vastakommentteja laittanut, sillä jostain syystä blogger ei anna minun kommentoida ollenkaan. Mutta kiitokset nyt vielä mukavasta palautteesta kaikille!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kun nyt kerran on vauhtiin päästy

listat kuivumassa ennen asennusta
Päätin viimeistellä vasemman yläneljänneksen kokonaan, joten listoitin huoneista listoja vaativat kohdat.

Mittailu oli hankalahkoa, mutta onnistui mittanauhalla. Sitten saksin tikuista (hieman ohuemmista kuin jäätelötikut) sopivan mittaiset palat, maalasin ne ja liimasin maalin kuivuttua paikoilleen.
Tässä muutamia kuvia lopputuloksesta, joka on siis ijan kelvollinen:
Eipä paista päivä enää katonrajasta läpi

Ulkonäön kohotusta

vasen puoli kokonaan tikutettuna
 Eilen sittenvihdoin aloitin kauhean urakan, jota olen onnistuneesti vältellyt pari vuotta: Ikkunoiden ulkopuitteet.
Lähes koko iltapäivä sekä ilta hommassa vierähti, sain kuorittua nahkat keskisormeni nivelestä, ja poltin kuumaliimaan sormeni ties kuinka monesti...
Niin, ja tikuthan tietysti loppuivat kesken, enkä saanut viimeistä talon neljännestä laudoitettua. Pitää vissiin syödä tikkujäätelöitä oikein urakalla että saa homman viimeisteltyä....



Ikkunanpuitteiden lautoina on siis käytetty jäätelötikuntyylisiä askartelutikkuja, jotka on pätkitty saksilla sopivan mittaisiksi.
Paikalleen tikut on laitettu kuumaliimalla.

Koska en jaksanut mittailla ja maalata jokaista tikkua erikseen, päätin hoitaa maalauksen vasta kun tikut on liimattu paikoilleen.

Karmien väri on siis turkoosihtava, kuva vääristää hieman väriä
Tämähän tietysti tarkoittaa ultimaattista teippausurakkaa, sillä jokaisen ikkunan ympärys on teipattava erikseen.
Eilen sainkin yhden (vasemman ylä-neljänneksen) jopa maalattua.
Homma on kuitenkin melko hidasta, sillä kaikki täytyy maalata kahteen otteeseen, jotta väristä saa tasaisen

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Sisustukseen liittyviä juttuja

 Sain tässä joku aika sitten muutamia kangasnäytteenpalasia, joita en ole vielä esitellytkään.
Kuvassa poseeraavat vain ne joissa on potentiaalia matoiksi.

 Punaisesta palasesta saksiamani yksilö pääsinkin puna-valko-raidalliseen huoneeseen.
 Lisäksi sain myös tuommoiset kivat sorvatut ruukut, joihin ajattelin askarrella rautalangasta ja maalarinteipistä kukkia.

Ruukut maalasin turkoosilla (samalla kuin talon kaiteetkin) ja punaisella, vaikkakin kuvassa se oranssilta näyttääkin.


Tapetointia


Talon alkuperäiseksi keittiöksi suunnittelemani huone ei sitten tulekaan olemaan keittiö, joten tuo puolikas "kaakeli" tapetointi ei oikein enää innostanut.
Koska tuota sinistä ranskanlilja-tapettiakaan ei enää ollut tarpeeksi jäljellä (ja seinässä on muutenkin kauhea maalitahra), päätin tapeteerata koko huoneen uudelleen.


Minulla oli käyttämätöntä ihanaa hopea-harmaa-raidallista tapettia, joten valintaei ollut vaikea. (Oletteko muuten huomanneet että pidän harmaasta ja raidoista?)
Uuden tapetin liimasin ihan kylmästi vanhan päälle valmiiksi mitattuina paloina.

Tapetti sopii hyvin noiden sinisten ikkunanpuitteidenkin kanssa, sekä sen alkuperäisen tapetin kanssa, jonka jätin eteisen puolelle.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Pikkaraisten talossa tapahtuu!

Eilen illalla iski sitten askarrusinto, ja päätin että nyt alan tehdä tuolle talolle jotakin. Suunnitteilla on muunmuassa "tähtitorni" katolle... siitä joskus myöhemmin lisempää. ;)

Pitkän aikaa olen jo ollut sitä mieltä etten ole oikein tyytyväinen talon ulkonäköön( joka on muuten aika pahastikin viimeistelemättä) kaiteiden väri on - tai siis oli - liian samanlainen talon värin kanssa eikä terassinkaan väritys miellyttänyt, joten kävin rohkeasti toimeen.



Revin lievää väkivaltaa käyttäen kaiteet irti, ja poistin niistä liimat. Hioin vanhan terassin lakkauksen pois, maalasin päälle "kivilaattoja". Välit maalasin sitten hieman tummemmalla harmaalla.
Ihan hauskannäköinen tuli ainakin omasta mielestäni, lakkaus paransi ulkonäköä huimasti.


 Päätin toteuttaa myös kauan suunnittelemani kivijalan, joten mittasin sopivan korkeuden, ja teippasin.
 Lopputuloksesta tuli ihan siisti, vaikka kivet onkin maalattu vapaalla kädellä ilman teippisuojaa.
Seuraavaksi käsittelin kaiteet, joista tulikin turkoosihtavat. Tiedä sitten sopivatko taloon yhtään sinisiä paremmin, mutta väri miellyttää ainakin omaa silmää enemmän. (Kuvasta ei kyllä nää värieroa juurikaan, mutta todellisuudessa ero on huomattavan suuri.)

Maalasin myös ovenkarmit(jotka olivat ennen siis mustat) samaisella turkoosilla,ja myös noista ikkunanpielistä olisi tarkoitus tulla samanväriset koko taloon.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen terassin ja kaiteitten ulkonäköön yhdessä ja erikseen.


puolitaloa "valmiina"
Tässäpä muutamia juttuja joita toteutin, lisää seurannee piakkoin, kannattaa myös käydä lähiaikoina vilkaisemassa Villa Kissanminttu, sillä senkin ulkonäölle olen muutamia muutoksia tehnyt.