keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Peittourakka

Viime viikolla vietin siskoni Koiso-kyllikin kanssa pikkujouluja, joiden iloksi leivoimme pipareita sekä teimme peitot kaikkiin Pikkaraisten talon ja  Villa Kissanmintun sänkyihin.
Peittoja valmistui 26 kappaletta, ei kuitenkaan ihan yhden illana aikana.
Idealtaan peitot ovat aika yksinkertaisia: kangas on leikattu sopivaksi ja reunat on ommeltu ompelukoneella. Itse en ymmärrä ompelemisesta koneella mitään, siksi sisareni saakin kaiken kunnian siitä. Osa kunnian Koiso-kyllikille annan myös peittojen suunnittelusta.
Osasta sängyistä puuttui myös tyynyt, joita keskityin itse ompelemaan. Siskoni käsialaa tyynyistä ovat kissatyyny sekä kaksi kellertävää yksilöä. (Keltainen kangas, josta on myös kolme peittoa on siskoni itse värjäämää.)
Myös tuo sininen batiikkikangas, josta on neljä peittoa on Koiso-kyllikin värjäämä.
Koska keltaisesta ja sinisestä kankaasta jäi molemmista pienet suikaleet käyttämättä (joita ei hienon kuosin vuoksi viitsinyt heittää poiskaan), niistä ideoin hienot kaulahuivit, jotka ommeltiin samaan tyyliin kuin peitot.
Laittelen kuivia sängyistä peittoineen ja tyynyineen lähiaikoina, kunhan saan kuvat muokkailtua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti