keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tavalliset sängyt kerrossängyiksi

Minua on jo pitkään ottanut päähän vauvojen mukana tulleet siniset ja ruskeat muovisängyt, jotka vievät huoneissa paljon tilaa, ja ovat melko epäkäytännöllisä. Olin ajatellut että niistä olisi kiva tuunata kerrossängyt, mutta toteutustapaa kehitellessä homma jäi vaiheeseen.
 Eilen, sairaslomaillessa kuumeisena päätin sitten ottaa härkää sarvista. Kehikot sängyille tein grilli- ja jäätelötikuista. Liimana tietysti kuumaliimaa. Mitään varsinaista suunnitelmaa ei ollut, vain se, että sängyt pitää saada tarvittaessa irti kehikosta.
Tämä päätyi Villa Kissanminttuun

Runkoon hieman akryylimaalia, joka sopii sänkyjen väriin ja valmista tuli. Kun maali oli kuivaa sängyt kehikkoon ja pikkuiset unten maille.

Ensimmäinen (ruskea kolmelle) onnistui kelvollisesti, joten päätin tehdä vielä toisen, kaksikerroksisen sinisen.
Toinen sänky on toteutettu samoista materiaaleista,mutta onnistui paremmin kuin ensimmäinen yritys. Korkeutta olisi toki voinut olla vähän vähemmän.
Nyt mahtuu huoneeseen muutakin, kuin pelkät sängyt.

5 kommenttia:

  1. Ihana idea ja toteutus! Uskottavilta kerrossängyiltä näyttävät, vaikka sängyt ovatkin irrotettavaa mallia.

    VastaaPoista
  2. H-M, hannamap (a) wmail. fi29. toukokuuta 2013 klo 21.43

    Hei! Ompa hieno blogi ja mahtavaa, että joku vielä muistaa Pikkaraiset sekä jaksaa olla niistä innostunut! :)

    Osaisitko neuvoa minua mistä saisin hankittua Pikkaraisia Suomesta? Kaipaisin erityisesti Tabitha & Jonathan Butterglovea (http://www.sylvanianfamilies.com/images/WS10.jpg). www-kauppa Sylvanian families ei taida myydä UK:n ulkopuolelle :/

    VastaaPoista
  3. H-M: Tilaaminen onnistuu sylvanianfamilies.com:ista laittamalla heille s-postia; ilmoittaa mitä haluat ja kannattaa kysyä myös postikuluista. Itsekin olen sieltä kolmesti tilannut ja hyvää palvelua saanut. Onhan sitten tietty e-bay ja muut yksityiset...
    Suomessa en ole nähnyt, Jos sylvistely kiinnostaa enemmän, niin käväisepä suomalaisella foorumilla http://sylvanianfamilies.foorumit.fi, jos et sinne ole vielä löytänyt =)

    VastaaPoista
  4. kiva keksintö!:) Millon päivität blogiasi? Minäkin keräilen sylvaaniota;)

    VastaaPoista
  5. Kiva että olet löytänyt blogini!
    Blogini päivittyy satunnaiseti, milloin mistäkin aiheesta inspiraation iskiessä. Viimeaikoina päivittäminen on jäänyt työkiireiden takia.

    VastaaPoista