tiistai 7. helmikuuta 2012

väliaika päivitys

Roxy odottaa omaa huonetta
Viime kerrasta onkin jo vierähtänyt aikaa. Olen keskittynyt lukemaan kirjoja, joten talon suunnittelu ja toteutus on jäänyt hetkeksi syrjään.
Nyt ajattelin kuitenkin hehkuttaa, että lähes kaikki palat laajennusosaan ovat valmiit! Enää katot puuttuvat, mutta ne joutavat odottaakin.
Eilen sain pitkien seinien palat, vaikka olin varautunut odottamaan niitä kauemminkin, sillä 6mm:n vaneria ei pitänyt olla tarjolla lähiaikoina.
Nyt voisin ryhtyä hiomaan, ja suunnittelemaan sekä sahaamaan ikkuna-aukkoja. Ikkunoiden teon jälkeen kaikki olemassaolevat palaset voisi maalata ulkopuolelta sinisellä maalilla. Ja sitten pääsisin tapetoimaan! Eilen katselinkin jo alustavasti mitkä tapetit taloon tulee, ja mihin huoneisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti