sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Oikein hauskaa Joulua kaikille lukijoille!

Roombox, vol3

liimauksessa
Vihdoin ja viimein valmista! Nopeastihan se sitten valmistui, kun sain aloitettua, toisin sanoen jo eilen illalla.

Hieman luovuutta piti kokoamisessa taas käyttää, sillä puristimet eivät tietenkään olleet kotona kun niitä olisi tarvinnut. Onneksi oli teippiä (jolla sai kieron takaseinän venytettyä oikeaan muotoon) ja painavia kirjoja.


Liimattuna
Alaosastaan seinät sai sentään naulattua lattiaan, ja sekin onnistui hyvin, lukuunottamatta yhtä naulaa joka tuli pohjan puolelta esiin. Hieman keikkuva pohjasta tuli kierojen osien vuoksi, mutta huopatassuilla sai senkin ongelman korjattua.

Tänään kävin sitten listojen maalaamisen kimppuun, ja tein niistä vihreät. Vanhaan tyyliin nekin on liimattu kuumaliimalla, ja lopputulos on ihan kelvollinen.
Ikkunat päätin tehdä siirreltävinä versioina, joten niiden paikkaa ja maisemaa pystyy vaihtamaan.
Osat on liimattu ensin kalvolle ja sitten maalattu. Seinälle ne saa sitten kiinni sinitarralla.

Valmiina sisustamaton roomboksini näyttää sitten tältä.
Tosin jälkiajatuksena tuli mieleen, että avonaisille sivuille voisi askarrella pleksin, jotta asetelmia voisi pitää kauemminkin. Eli se suojaisi pölyltä ja uteliaalta kissalta.
Ikkunoissa on nyt talvinen maisema.


lauantai 22. joulukuuta 2012

Roombox, vol2

No nyt on kaikki osat viimein hiottu, ja lattia maalattu, mutta siitä en ottanut vielä kuvaa.
Niin, ja seinät on tapetoitu, kuten kuvasta näkyy.
Tapetiksi valikoitui tuommoinen vihertävä ruudukas, hieman heijstava tapetti. Aika simppeli, mutta kiva, eikä pistä taustalta silmään, mikä tietysti oli tarkoituskin.
Huomenna pääsen sitten kokoamaan boksini, jahka lattian petsi on kuivunut.
Sitten pitää vielä laittaa ja maalata jalkalistat ja tehdä jonkinlainen ikkuna.

Tänään tuntui taas pitkästä aikaa olleen intoa ja kunnolla aikaa tehdä myös muita projekteja. Viimeistelin  pitkään työnalla olleen sängynVilla Kissanminttuun, jonka voi kurkata täältä.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kurpitsa- ja velhonasu

Nyt on ehkä hieman väärä aika vuodesta näille asuille, mutta oli ihan pakko nyt kokeilla askartaa tuommoiset kun olivat niin söpöt.
Vaatteiden teko-ohjeet löytyivät kaavoineen englantilaisen sylvanian-clubin kerholehden viimeisimmästä numerosta (joka siis tuli jo aikaa sitten). Asujen materiaalina on huopaa.

Kurpitsa-asusta innostuin jo silloin kun selasin lehden ensimmäisen kerran läpi, mutta aikaa toteuttamiseen minulla oli vasta tänään... Onnistui ihan kivasti, tosin kauluriin olisi pitänyt käyttää tummempaa vihreää. Onneksi tuo glitteri pelastaa paljon.

Taikasuvan se vielä vaatii
Velhonasun tein ihan hetken mielijohteesta, kun oranssi ja liila huopa huusivat tulla yhdistetyiksi. Kontrasti on aivan ihana!
"Kaapu" oli aika helppo tehdä, se kun tarvitsi vain leikata muotoonsa. Hatun päätin ommella kasaan, että se kestäisi paremmin. Kuvioita en viitsinyt ommella, joten liimasin. Kokonaisuudesta tuli aika kiva, ja kaiken kaikkiaan asujen tekemiseen taisi vierähtää pari tuntia...

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Synttärikortti

Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille! En ole työkiireiltä ehtinyt harrastaa, enkä siten päivitellä.
Viime viikolla postiluukusta kuitenkin kolahti tämmöinen synttärikortti:


Tutut hahmot "hieman" suurennetussa kuvassa.

tiistai 13. marraskuuta 2012

sydämiä!

tulitikku verrokkina.
Vaikka viimeviikolla kaikki aika on vierähtänyt tehokkaasti töissä, olen jotain saanut aikaankin -  työajalla.
Kuvan minisydämet syntyivät viime perjantaina askartelun sivussa. (Varsinaiset sydänreiät tulivat avaimenperään.)
Sydämet on tehty kuviolävistäjälllä, materiaalina on käytetty kutistuvaa muovia, eli alkujaankin pikkuiset sydämet kutistuivat uunissa minimaalisiksi.
Nam, mansikkakarkki!
Sydämistä tuli aika pikkuisia vauvahahmoihinkin verrattuna, joten ajattelin että sydämet ovat oivallisia makeisia sylviksille ja pikkaraisille.
Saatan jopa innostua väkertämään lisäksi tähdemallisia, sillä minulla pitäisi olla kutistuvaa muovia jossakin varastossa.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Gertrude Butterglove-Sparkle

Tämän pikkuisen nimen valitsi siskoni, enkä vaivautunut oikeaa nimeä edes selvittämään.
Gertrude on Reneen pikkusisko, vaikkei ihan samaa lajia taida ollakaan. Gertrudekin asuu Juanitan "orpokodissa", vanhempia näille pupuille en ihan vartavasten aio metsästää, mutta jos jotain kiintoisaa joskus löytyy, niin pupuja aina mahtuu kokoelmiini.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Lohtupupu

Palasin viime viikon lopulla Saksanreissulta, joten mitään ihmeellistä en ole ehtinyt väkertää. (Saksasta en muuten löytänyt yhden yhtä sylvistä mistään, ja lelut olivat kyllä aikas samanhintaisia kuin Suomessakin.)
 Siskoni oli ostanut minulle tämmöisen ihanan pupuvauvan, ja aikoi alunperin antaa sen minulle vasta synttärilahjaksi. Sain sen kuitenkin etuajassa, sillä muutama päivä ennen Suomeen paluutani kanivanhuksemme oli kuollut. Näin minua odotti edes yksi pupuliini.

En ole vielä ehtinyt selvittää mihin perheeseen tämä suloinen carry-case vauva kuuluu, mutta taidan kaikseta huolimatta todeta että tämä on Reneen pikkusisko..

torstai 4. lokakuuta 2012

Pöytä

Uusin hankinta, tai esine jonka sain, on isäni hukkapaloista tekemä pöytä. Käsittääkseni se on väkerretty porausrei'istä jääneistä paloista. Hienohan se kieltämättä on.
Pöydällä ei vielä ole varsinaista sijoituspaikkaa, mutta se saattaisi sopia kulta-ruskearaitaiseen olohuoneeseen...
Mittakaava, niin saa käsityksen koosta
Maalausta tai petsausta pöytä toki kaipaa, mutta se on ajankohtaista vasta sitten kun tiedän mihin sen sijoitan. (Väriä en siis osaa päättää.) Onneksi sitä ei tarvi sentään hioa, sen isäni on pikkutarkkaan tyyliinsä hoitanut erinomisesti.

Väliaikapäivityksenä mainittakoon, että roomboxin palat ovat nyt oikeanmittaiset. Enää pitäsisi sitten päättää lopullinen tapetti ja lattian materiaali sekä väri ennekuin pääsee sen kokoamaan.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Suunnitelmia roomboxin varalle

Tänään olisi ollut tarkoitus koota roombox, kun sain eilen sahautettua vanerit oikeaan mittaan. No, hommahan ei sitten taaskaan mennyt niinkuin strömössä... Paloissa kun oli mittavirhe, jälleen kerran. Tällä kertaa en ole varma annoinko itse väärät mitat, vai seurasiko mieheni ohjeita huolimattomasti.
Niin tai näin, en pääse tapetoimaan ja maalailemaan, sillä osat täytyy sahata oikeisiin mittoihin. Tai kävisiväthän ne niinkin, sillä seinien korkeudessa on vain sentin verran heittoa ja lattia hieman liian iso, joka ei siis vaikuttaisi kuvaamiseen mitenkään. Mutta kun nyt vartavasten lootan askartelen, niin haluan siitä oikein mitoitetun. (Ja mieheni haluaa tehdä lattian paksummasta vanerista, mikä helpottaa sitten kokoamista.)

Tällä hetkellä roomboxin alustavana visiona on, että siitä tulee sisätila, tyyliin olohuone, jossa voin kuvailla uudet hahmot, ja perhekuvat ilman pahviviritelmiä.
Sisustamisesta sen verran että seinät tapetoidaan (ja paneloidaan?). Tapetin kuosi on vielä harkinnassa. Lattiasta saattaa tulla lankkulattia tai sitten vain petsaan pohjavanerin. Ikkunasta teen liikuteltavan jonka maiseman voi tarvittaessa vaihtaa.

Eilen teki mieleni kuvata hieman vauvoja, joten tässäpä kuvaussession tulos. Ihan ok kuva, vaikkei idea ole kummoinen.

Cheddar ja Dylan nauttimassa ulkoilmasta.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kanootointia

Perhe Mulperipuu päätti lähteä kanootoimaan... siis melomaan

Veden virkaa toimittaa päiväpeitto.

Tämän postauksen idea oli mielessäni jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt ehdin sen toteuttaa. Postauksia on tullut kesän aikaan hieman hitaalla tahdilla, mutta askertelu ja näpertelyinto on taas löytänyt itsensä. Vielä kun olisi aikaa toteuttaa pikkaraistentaloon liittyviä projekteja.

Uusille lukijoille tervetuloa!

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mikaela Renard

Mikaela täydentääkin kivasti kettuperheeni, vaikka vauva kettu kruunaisi koko komeuden.
Mikaela on todella ilmeikäs hahmo, ja se kohosi heti yhdeksi suosikeistani. Tosin hahmoa on hieman hankala saada seisomaan suorassa. Huomasin myös että Mikaelan häntä on  tummempi kuin muilla perheenjäsenillä, mikä ei kyllä haittaa.
Mikaela on puhelias, liikunnallinen ja aina menossa. Hän ei ole yhtään samanlainen kuin ujo veljensä Baden.

Eric Renard

Kettu-isä oli ihan pakkohankinta kokoelmaani, sillä mielestäni Renard -ketut ovat ihanan ilmeikkäitä ja söpöjä.
Valitettavasti minun Ericini käden nukkaus on kärsinyt hieman damagea, ja nukka on rullalla. En tosin ole varma oliko hahmossa vikaa jo ostettaessa, vai tuliko se survoessani liikennemerkkiä käteen. Enpä siis taida reklamoida, ja toisaalta ei tuo minua juurii haittaa, sillä rullaantunut nukka ei juuri näy.

Eric Renard harrastaa vapaa-ajallaan varmasti kalastamista. Enempää en vielä tiedä.

Renee Butterglove-Sparkle

Renee on yksi orpokodin lapsista, sillä hänen vanhempansa ovat kadonneet, eivätkä pupuset voi adoptoida enempää lapsia.
Renee on hieman ujo, mutta kiltti. Hänen paras ystävänsä on Mikaela Renard, jonka kanssa hän harrastaa cheerleadingiä.

Martha Mulperipuu

Martha on isosisko-kokoa oleva pesukasrhu.
Hän on Edwardin tytär ja Pupkinin isosisko.
Luonteeltaan Martha on reipas, ja auttavainen, ja hän vahtii usein muitakin pikkulapsia kuin veljeään.
Marthan lempiväri on ehdottomasti punainen.

Dorothy Haukkula

Tämän hahmon oikea nimi on Dorothy Patches, mutta sukunimeksi päätin kuitenkin antaa Haukkula, sillä tästä koira-äidistä tulee orvon Pontuksen äiti.
Minua ei haittaa vaikka hahmot ovatkin eri väriset, luppakorvaisuus riittää minulle sukulaisuuden vahvistukseksi. Enkä aio (ainakaan vartavasten) hankkia enempää koirahahmoja. Vaikka kyllähän tämä hahmo on symppis.
Poikkeuksellisesti nimeän Dorothyn ammatiksi sen mikä paketissakin lukee: keittäjä.

lauantai 25. elokuuta 2012

Postipaketin sisälmykset


Eilen oli mukava tulla kotiin rasittavan työviikon jälkeen, ja huomata että minulle oli tullut saapumisilmoitus. Kiiruhdin siis postiin noutamaan pakettini.
Paketista paljastui vajaa viikko sitten tilaamani sylvanian-hahmot.
 Cheerleader-setti on englantilaisen Sylvanian clubin jäsenyyden uudistamislahja, jonka valitsin lähinnä sen vuoksi että siinä tulee kettutyttö. Tuo pupukin on kyllä ihan söpö, ja kanihahmot ovatkin ihan tervetulleita kokoelmaani.

 Samalla kun uusin jäsenyteni tilasin samalla vaivalla tämän kauan tahtoo-listallani olleen "Lollipopman and dinner lady"-setin.
Lienee ihan turha mainita että tässä setissä tuo isä-kettu on se jonka halusin.
Koira-keittäjäkin on ihan söpö, varsinkin livenä. Ja kun tuon päähineen vialä ottaa pois, niin koira-rouva on ihan salonkikelpoinen.

 Pesukarhu ja kanootti oli pakko saada, koska pesukarhut ovat NIIN söpöjä, eikä lompakko anatanut myöten tilata niitä mottoripyöräileviä isovanhempia.
Pesukarhun (joka on isosisko-kokoa) mukana tuli siis kanootti ja melat, pelastusliivit, kiikarit, pari taiteltavaa kirjaa, eväskori, leipä, omena, lasi sekä pullo.
Nyt pitääkin varmaan kyhätä jonkinlainen lampi tai joki jossa tuota kanoottia pääsee käyttämäänkin...

 Myös tämä vessanpönttö oli tärkeä hankinta, sillä Villa Kissanmintussa ei pyttyä ole laisinkaan.
Pönttö -settiin kuului itse pönttö, sekä vessaharja telinenineen.
Tummanruskeaa versiota olisi saanut ihan Lappeenrannastakin, mutta se ei olisi sopinut jo olemassaolevaan lavuaariin. Tämä puolestaan sopii täydellisesti.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pikainen päivitys

Sain jokin aika sitten englantilaisesta Sylvanian -fanclubista kehotuksen uusia jäsenyyteni, minkä tässä eilen sitten teinkin.(Uusiessa saa siis valita yhden hahmosetin viidestä vaihtoehdosta.) Mutta pidänpä vielä salaisuutena minkä valitsin.
Lisäksi tilasin muutaman setin hamoja sekä tavaraa. Mutta niistäkin sitten kun ne saapuvat. Hyvällä onnella jo ensi viikolla.

perjantai 3. elokuuta 2012

Kuvapläjäys

Innostuin kuvailemaan sylviksiä uudella taustalla...
Jostakin syystä tykkään käyttää kuvailuissani eniten kissoja - ja kettuja. Tällä kertaa jätin ketut tietoisesti pois kuvauskohteista.






torstai 2. elokuuta 2012

Näpertelyä

Eilen innostuin ompelemaan laukkuja pikkaraisille. Materiaalina käytin huopaa, ja kahden kassin hihnoiksi laitoin jostakin jäänyttä satiininauhaa.
Kolmanteen kassiin tein hihnan huovasta, sillä ajattelin sen joustavan hieman paremmin hahmon päälle pujotettaessa.
 Ensimmäisestä, eli tuosta fuksian värisestä, tuli aikas valtavan kokoinen. Myös hihnasta tuli hieman pitkähkö...
Sinisestä ja vihreästä piti tulla lasten laukkuja, mutta hihnoista tuli aika pitkät, joten ne päätyivät aikuisten laukkuihin.
Sitten kyllästyin ainaiseen pahvien asetteluun kuvaustaustan tekemiseksi, ja askartelin kuvissa taustalla näkyvän... öh... systeemin.
Neliskanttinen pahvinen pohjapala minulla oli ennestään valmiina, joten sitä ei tarvinnut erikseen väkertää.
"Seinät", eli maiseman pohjan sain taas suosikkimateriaalistani eli  kissanruokalaatikosta.
Tämmöinen siitä tuli
Maalien sekoittamisessa oli taas ongelmana oikean sävyn aikaan saaminen, ja kuten näkyy, taivaasta tuli hieman liian tumma.
Vihreästä olisin halunnut suht samaa sävyä kuin lattiasta, mutta toisaalta tuo erisävy tuo hieman syvyyttä taustaan.
Pilvet sen sijaan onnistuivat mainiosti, vaikka aluksi hieman epäilin saako talouspaperilla tuputtamalla haluttua tulosta.
Parhaan tuloksen olisi tietysti saanut gessoamamalla pahvit ennen maalausta, mutten semmoista omista, ja siskolta lainaaminen olisi viivyttänyt projektia muutamalla päivällä.
No, lopputulos on kelvollinen, vaikkei siinä voikaan kuvata kuin pari hahmoa kerrallaan.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kasvihuoneessa

Aikaa viime postauksesta on taas vierähtänyt luvattoman kauan, mutta tänään (lämpömittarin näyttäessä +30°c) sain viimeinkin toteutettua visioni näistä kasvihuonekuvista.
Inspiraatiota olisi kyllä ollut aiemminkin, mutta huono sää tai ajanpuute ovat estäneet niitä toteuttamasta.
Askartelun suhteen inspiraationi on hieman kadoksissa, mutta eiköhän ilmojen viiletessä innostus niihinkin taas löydy.