keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kankaita ja värejä!

keinonahka, ylläripussi ja akryylivärit
Tänään on koko päivän ollut synkkä ja ukkoskuuroinen päivä. Koska kotonakaan ei oikein olut mitään tehtävää, päätimme mieheni kanssa lähteä kaupungille hieman harraste-ostoksille.
Parkkipaikka (ilmainen sellainen) tuntui olevan kiven alla kuten yleensä, mutta löytyi lopulta. Ilmeisesti kukaan muukaan ei viitsinyt urheilla sadekelillä...
Noo, ensimmäinen etappi oli eurokangas, josta tarkoituksena oli ostaa tilkkuja. Erillistä tilkkulaaria ei kuitenkaan ollut, mutta 5euron "ylläri"-tilkkupusseja oli. Semmoinen lähti askartelumateriaaliksi pienen kurkinnan jälkeen.
ylläripussin saalista
Ylläripussin sisältö osoittautui yllättävän hyväksi, melko suuria tilkkuja ja paljolti. =) Säkissä oli vain muutama ruma kangas, joille en välttämättä keksi käyttöä. Tekoturkis tuskin löytää tietään pikkarais-taloon, mutta luultavasti siitä tulee jotakin kivaa kissalle.
Keinonahka ja tekoturkis
Punainen keinonahka ei kuulunut säkkiin, vaan sen ostin erikseen. (Maksoi jotain 2,5e, pala on n. 60x80cm.) Keinonahkalla olen ajatellut verhoilla suunnitteilla olevat nojatuolit ja/tai sohvan...
Akryylimaalien ostamista olin miettinyt jo jonkin aikaa, ja Clasulta sai pienen 18 värin setin n. 7eurolla. Isompaan ei nyt ollut varaa investoida, mutta pääseehän niilläkin jo alkuun. Toisaalta jos väreille ei ole hirveästi käyttöä, niin eipähän jää turhaan kuivumaan. Ja alkaahan koulukin taas joskus, ja sieltä voi lainata akryylimaalia jos pääsee loppumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti