tiistai 31. elokuuta 2021

Kolmois-kerrossänky

 

Taisin jo jossakin postauksessa mainita, että tilasin muutaman tarvike-setin, ja tämä kerrossänky on toinen niistä.

Olen jo pitkään ihastellut tätä söpöyttä, ja kun se oli tarjouksessa noin kuudella eurolla niin päätin tilata sen.


Sängyt olivat aika kompaktisti pakattuina pahviin. Mukana tulevat patjat ja peitot olivat muovipussissa, kuten tikkaatkin.


Sängyt voi laittaa erikseen...

...tai kerrossängyksi.


torstai 26. elokuuta 2021

Raitakissa-perhe

 

Samassa tilauksessa kissanpennun kanssa tuli tämä raitakissaperhe (ja yksi tilaamani sylvanian-juttu meni joulupakettiin). Lisäksi minulla on jo seuraavasta tilauksesta muutama uusi tarvike-setti odottamassa avaamista, mutta olen nykyisin iltaisin liian väsynyt tekemään mitään.

En voinut vastustaa tätä perhettä, varsinkin kun sain sen alle 20 eurolla! Olen ihan hulluna erilaisiin kissoihin.

Pidän tämän perheen raikkaanvärisistä vaatteista, vaikka ne ovatkin pinkkiä ja keltaista, joista en siis yleensä pidä. Minulla onkin muutama raidallinen kissa jo ennestään. Taidan hieman uudelleenjärjestellä perheitä ja siirtää raidalliset yksilöt Keats-perheestä tähän...




sunnuntai 22. elokuuta 2021

Persialaiskissa-vauva


XS-leluilla oli Sylvanialaiset tarjouksessa -30%, joten minähän tein muutamia hankintoja. (On muuten kiva saada "kunnon" palkkaa niin voi hankkia mitä haluaa.)

Persialaiskissa-vauva oli niin suloinen etten voinut jättää sitä ostamatta, muistaakseni sen hinta oli noin viisi euroa, eli Sylvanialaiseksi se oli melko halpa.

Tämä söpö kisuli tulee vaaleanpunaisen hatun ja sinisen repun kanssa. Reppu aukeaa ihan oikeasti ja sinne saa laitettua tavaraa!!!


Mukana tuli myös pieni satukirja, jossa kerrotaan tarina tästä pikkuisesta.







lauantai 14. elokuuta 2021

Kuulumisia

Myriam ja Maurice olohuoneessa teellä.

 Elokuu pääsi vierähtämään jo näinkin pitkälle ilman postauksia (no sain sentään kuukauden perheen päivitettyä). Kuten Nukkeversumissa mainitsinkin, palasin elokuun alussa takaisin töihin (oltuani lasten kanssa kotona 5 vuotta), joten aikaa bloggailuun, kuvailuun ja asetelmien tekoon ei oikein jää. Viikonloppuisin ehtii toki jotain, mutta tänäänkin kun olisin halunnut kuvata, oli mukava ukkosmyrsky. Toisin sanoen todella pimeää.

Yritän kuitenkin aina kuun puolivälissä saada uuden kuukauden perheen postattua - kyllä, minulla on seinähyllyssä kukin perhe aina kuukauden kerrallaan esillä. En siis ole kuvannut kaikkia perheitä yhdellä kertaa vaan jokaisen erikseen!

Elokuun perhe

Perhe Villava