sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Talojen asettelu

 Olen tässä viimeaikoina tehnyt hieman hankintoja rakennuspuolella (pari taloa ja kauppa), vaikkei minulla oikeastaan ollut niille varsinaista paikkaa valmiina. No, sopu sijaa antaa. Päädyin asettelemaan talot, ainakin toistaiseksi, kaapin päälle Villa Kissanmintun molemmin puolin. Lisäsin väliin ylijäämäpalan nurmea (joka oli lasten leikeissä, voi olla että saattavat kaivata sitä takaisin). Asetelmasta tuli ihan kiva:


Sylvanian- talojen sisustus on todellakin  aivan alkutekijöissään, en ole vielä edes päättänyt keitä taloissa asuu. Itse kauppa on nyt laitettu kuntoon ja asiakkaita riittää:



lauantai 8. toukokuuta 2021

Myyntitiski

 

Koska supermarketin mukana ei tullut myyntitiskiä, jolle kassakoneen saisi laitettua, mieheni 3D-tulosti minulle sellaisen. (Tai yleensä minä suunnittelen - ainakin mitat ja mies mallintaa. Yhdessä muokataan sopivaksi, koska en aina hahmota millaisia kappaleita pystyy tulostamaan.) Värivaihtoehdot olivat hieman rajalliset, joten väriksi valikoitui pronssi. Se sopi mielestäni parhaiten kaupan muuhun värimaailmaan.


Toisella puolella tiskiä on kaksi hyllyä, joille laitoin säilykepurkkeja sekä hillot. Itseasiassa löysin myöhemmin säilöstäni muitakin säilykkeitä (olin ihan unohtanut että minulla on sellaisia), joten lisäsin ne myös hyllyyn.

Lopputulos on mielestäni ihan toimiva, tosin tiski olisi voinut olla hieman pidempi.