torstai 13. syyskuuta 2018

Seinävitriinit


Tämmöiset boksit olisi tarkoitus sisustaa ja saada seinälle (Kun sen seinän vaan jostain keksii..). Kokoelmaa olisi nimittäin kiva esitellä enemmänkin, mutta nykyisin taloa ei esimerkiksi voi pitää auki pienten uteliaiden ihmisten vuoksi. Koska talolla on korkeuttakin niin reilusti, niin mihinkään tarpeeksi ylöskään sitä ei saa esille.

Laatikot on maalattu ulkopuolelta  tummanharmaalla maalilla ja lakattu. Lakkauksen lopputulokseen en ole ihan hirveän tyytyväinen, koska lakka oli vähän liian tönkköä (=vanhaa).
Takaseinät näihin tulee vanhan piirustusalustan pahvista (toisen olen jo leikannutkin valmiiksi). Etuseinään olisi tarkoitus laittaa pleksiä, jotta asetelmat eivät kerää pölyä. Pleksin kiinnitys on vielä vähän arvoitus, mutta ajattelin kokeilla onnistuisiko se pienillä magneeteilla.
Toiseen laatikkoon tulee tapetti ja puolipaneeli, mutta toisen kohdalla vielä hieman mietin sisustako sen ulkotilaksi vai tuleeko siitäkin huone.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Stella Chocolate

Stella on isosisko-kokoa, ja hänellä on (tällä hetkellä) viisi pienempää sisarusta.

Stella rakastaa pukeutua hienosti, ja hänen  suurin toiveensa on olla jonakin päivänä muotisuunnittelija.

Freya Chocolate

Kuten jo mainitsinkin, niin juuri Freyan olen jo pitkään halunnut.
Tällä Freya-versiolla on kiva merihenkinen mekko.

Freyan paras ystävä on Sandy- kissa, jonka kanssa he käyvät usein rannalla keräämässä simpukoita.

torstai 6. syyskuuta 2018

Juhlasali-setti


 Halusin flyygelin.
Tämäkin setti löytyi tarjous-osiosta...
Koira-perhe saa vihdoin isän, ja kissojahan ei voi olla liikaa...

Flyygelihän ei tule mahtumaan kumpaankaan taloon kunnolla, mutta minulla on ollut jonkin aikaa tekeillä pari seinälle tulevaa pientä "roomboxia", joista toiseen ajattelin flyygelin (ainakin joksikin aikaa) sijoittaa näytille.

Mutta kuvat kertokoot tästä ihanuudesta enemmän:
Hienosti kiiltää

Kannet saa auki ja nuotit telineeseen. Myös polkimet liikkuvat.

Mukana oli myös mikrofoni.



Kaupunki-tyttö

 Kaupunki- sarjassa on vaan jotain ihanaa!
Mietin pitkään pupu- ja kissa-hahmon välillä, mutta päädyin tähän pupuun, koska pidin sen vaatteista enemmän.


 Hahmo on siis isosisko-kokoa, eli pienempi kuin aikuinen, mutta siskoa isompi.



 Hahmolla on myös tuommoiset hienot "kajalit" silmäkulmissaan, kuten paketin takana mainostetaan.
Hyvää kuvaa oli kuitenkin hieman hankala ottaa, mutta kyllähän ne kuvassa jotenkuten näkyvät.
Mukana tuli myös pieni paperinen kirjanen, jossa on tarina.
Kokoelma karttuikin kolmella suklaa-pupulla

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

"Seaside friends"

 Moni on varmaan huomannut, ja olen asiasta tainnut mainitakin, että pidän erityisen paljon kissa- ja pupuhahmoista.
Tämä parivaljakko oli tarjouksessa, ja koska olin jo pitkään halunnut Freya-pupun, niin mitäpä sitä kahdesti miettimään.
Asut ovat piristävän erilaiset kun niissä ei ole pinkkiä ja kukkia.


Keittiö

 Olin jo pitkään harkinnut jonkun keittiön ostamista, sillä kummassakaan taloistani ei sellaista (ainakaan kunnollista) ole.
Päädyin tähän "pieneen", koska en tarvitse pöytää ja tuoleja, jotka toisessa potentiaalisessa keittiössä oli mukana.

 Settiin kuului siis tiskipöytä ja hella, sekä alakuvassa näkyvät irtotavarat. Kaapit ja laatikot sekä uunin luukut saa auki.
Myös uunin nappulat pyörivät ja hanakin liikkuu, kuten poikani ilokseen huomasi testatessaan tätä. (Ja vauva mahtuu altaaseen kylpyyn, mutta sisko-kokoinen kissa ei mahdu kaappiin.)
En vielä tiedä kumpaan taloon tämän keittiön sijoitan, pitää varmaan hieman mallailla kumpaan se sopii paremmin.
Keittiön voi asetella myös kulmittain

tiistai 4. syyskuuta 2018

Blind bag

Tilasinpa sitten sikaa säkissä. ;P
Oli ihan pakko, koska vauvat on söpöjä, ja soittimet mukavia.
Kahta blind bagia en viitsinyt tilata, sillä minun tuurillani olisin kuittenkin saanut kaksi samaa...
Hahmo oli pakattu pahvin ja solumuovin sisään, joten tunnustelemalla ulkopuolelta ei pystynyt päättelemään mikä hahmo pussissa on...
Pussistani paljastui suklaapupu vauva viuluineen!
Ihan mieluinen yllätys, oikeastaan mikä tahansa näistä hahmoista (noita koira-vauvoja lukuunottamatta) oli ihan toivottu. 

Kaikkein mieluiten olisin ehkä kuitenkin halunnut pianoa soittavan kissan, mutta hahmon voi toki ostaa erikseenkin.
ihanan pieni ja söpö

Suklaapuput ovat mielestäni aivan ihania, eikä niitä voi olla liikaa. Poikanikin ihastui tähän ja leikki sillä koko iltapäivän (viulua en kuitenkaan antanut). Paras huomio oli että "pää iikkuu (=liikkuu)", ja tätä ominaisuutta sitten testattiinkin moneen otteeseen...

maanantai 3. syyskuuta 2018

Muki

Myönnän omistavani enemmän kuin tarpeeksi mukeja, mutta kun tämä oli niin suloinen! Eikä varmasti ole ihan jokaisella.
Muki tuli onneksi ehjänä perille, vaikka hieman mietin kannattaako astioita Englannista asti tilata...

Hieman ehkä harmittaa tuo logon loppupuolen sumea kohta


En vielä tiedä raaskinko ottaa tätä juoma-käyttöön (varsinkin kun ohjeissa suositellaan käsinpesua) vai laitanko tämän vain johonkin esille ihailtavaksi.
 

Postipaketti!!!

Parisen viikkoa sitten tein tilauksen englantilaisesta sylvanian-verkkokaupasta, ja viime viikon torstaina hain paketin.
 
Yritän esitellä kunkin tilaamani tuotteen lähiaikoina erikseen... 

Tilaukseen oli laitettu mukaan värtyskuva sekä Kaupunki-sarjan esite.
Tilasin myös yhden vanhan numeron Collectors club-lehteä (,jota en siis omistanut entuudestaan)Koska mukana tuli kiva juliste jossa oli kuvattuna kaikki siihen mennessä olemassa olevat sylvis-perheet.