Tämä saattaa olla nyt viimeinen postaus helmikuun aikana, sillä muuttohommat puskevat päälle.
Muutama päivä sitten pakkasin Pikkaraisten talon sekä Villa kissanmintun irtaimiston laatikoihin. Tiedä sitten koska ehdin kaivaa talon pakkauksista ja järjestellä sen salonkikelpoiseksi.
Mutta nyt kuitenkin sitä mäenlaskua! Tämä kuva ei ole itselavastamani, vaan siitä saan kiittää siskojani.
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
tiistai 3. helmikuuta 2015
Richard McFarlane
Oikeastihan tämä karhu (ainakin paketin mukaan) on marmeladi-karhu. Oikeaa etunimeä en jaksanut edes selvittää, joten keksin sellaisen.
Richard on vanhempiensa suuri ilonaihe. Richard on utelias ja työntää kuononsa välilä sellaisiin paikkoihin joihin ei ehkä pitäisi.
Richard on vanhempiensa suuri ilonaihe. Richard on utelias ja työntää kuononsa välilä sellaisiin paikkoihin joihin ei ehkä pitäisi.
maanantai 2. helmikuuta 2015
Karhuvauva
Kaupungilla käväistessä tuli käytyä taas jälleen kerran BR-lelussa ja tsekattua sylvis-tarjonta.
Ja siellähän oli tämä suloinen marmeladi-karhun poikanen kolmella eurolla. Olen jo jonkin aikaa ajatellut hankkia Elizabethille ja Nicholasille jonkin lapsukaisen.
Nallukka on aika samanvärinen kuin tulevat vanhempansakin, ja lisäplussaa on vauvan keltainen (siis ei tavanomainen vaaleanpunainen tai -sininen) asu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)