sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Pihamaa

Joskus alkuvuodesta kaiketi postasin jotain vanerista, josta ajattelin tehdä pihan pikkaraistalolle. Vaneri on ollut olemassa jo kauan, odottamassa inspiraatiota.
Eilen innostuin muita maalaushommia tehdessäni maalaamaan myös vanerilevyn vihreäksi nurmikoksi.
Väristä tuli semmoinen kirkkaan vihreä, kuvassa ei ole ihan oikea sävy, todellisuudessa se on kirkkaampi.
Ajatuksena on maalata tuohon nurmikon päälle mahdollisesti joku polku, tai puro tai jotakin muuta, en ole oikein vielä päättänyt. Aidat kuitenkin teen pihan ympärille niille sivuille jotka eivät ole taloa vasten.

Portaatkin voi laittaa paikalleen pihan kanssa.
Kaiteet pitäisi vielä kehittää jostain